Kokemuksia SKW talvileiriltä 2008

kategoriassa: Artikkelit | 0

Svenska Karatedo Wadokai / Shingo Ohgami järjestää Ruotsissa vuosittain kolme leiriä; pääsiäisleirin, kesäleirin ja talvileirin. Joen Mawashista oli tänä vuonna osallistujia talvileirillä 5.-7.12. Herrljungassa jopa neljä henkilöä. Riikka, Marko ja Niko matkasivat auto(i)lla ja laivalla yhteensä noin 2500 km, kun Minna taas siirtyi hieman nopeammalla kulkuvälineellä, lentokoneella, leiripaikalle ja takaisin.

Automatkaajat ajoivat torstaina Joensuusta Turkuun, jossa he hyppäsivät n. klo 18:00 Rauman karateseuralaisten pikkubussiin kyytiin. Turusta matkaa jatkettiin M/S Silja Europan kyydissä Tukholmaan ja sieltä edelleen pikkubussilla Ruotsin poikki leiripaikalle Herrljungaan (sijaitsee noin 90 km Göteborgista itään). Matka oli raskas ja väsyttävä, mutta onneksi kaikki kuskia lukuunottamatta saivat edes jonkin verran torkahdella autossa. Ajokelikin oli melko hyvä, tosin menomatkalla Tukholmassa ja siitä länteen oli sakeaa lumi-/räntäsadetta.

Perille päästyämme menimme heti kokeilemaan paikallista pizzeriaa, koska aikaakin oli vielä runsaasti ennen perjantai-illan ensimmäisiä harjoituksia. Ruokailun jälkeen odottelimme sensei Ohgamia, joka ottaisi ilmoittautumiset ja leirimaksut vastaan. Viimein sensei saapui Herrljungan urheilukeskukseen, joka oli leirin harjoituspaikkana. Saimme keskustella sensein kanssa hieman mm. vyökokeista ja Ohgamin mielestä vyökokeiden graduoijana on vaikea olla. Jokaiselle vyökokelaalle täytyy kuitenkin olla oikeudenmukainen, sensei kertoi. Hän mainitsi myös, että vaikka vyökokeissa vaaditaan monenlaista tekniikkaa, on tärkeää osata junzuki! Pian pääsimme majoittumaan urheilukeskuksen vieressä sijaitsevaan koulurakennukseen, kun viimeisiltäkin oppilailta oli koulupäivä pulkassa. Kaikki suomalaiset sijoitettiin samaan luokkaan ja mukana oli myös ahvenanmaalaisen karateseuran porukkaa.

Vihdoin pääsimme aloittamaan leirin ensimmäisiä harjoituksia n. klo 18:00. Perinteisesti leirillä juuri ennen harjoituksia kaikki treenaajat pesevät harjoitussalin lattian. Sensei Ohgamin mukaan tämä symboloi sitä, että puhdistamme itsemme ja lisäksi käytännön hyötynä saamme harjoitella puhtaassa ympäristössä. Sensei ohjeisti lisäksi, että kengät tulisi asettaa käsin nostamalla vierekkäin siistiin järjestykseen salin reunalle. Tämä symboloi sitä, että laitamme ja pidämme oman elämämme järjestyksessä. Käytännön hyötynä omat kengät löytyvät harjoitusten jälkeen nopeasti.

Alkujumpan teimme kaikki n. 160 harrastajaa yhdessä sensei Ohgamin johdolla. Tehtävät liikkeet ja venytykset olivat lähes suoraan Ohgamin Introduction to Karate -kirjan (”punainen raamattu”) mukaiset. Alkujumpat olivat leirin kaikissa harjoituksissa oikeastaan lähes samanlaiset. Teimme lisäksi paljon perustekniikkaa lämmitellessä. Peruslyöntien ja -katojen tekemistä jatkettiin vielä kaikkien kanssa yhteisesti, kunnes jakaannuimme useisiin vyötasoryhmiin. Ryhmissä jatkettiin harjoittelua ko. vyöarvojen katojen ja paritekniikoiden parissa. Mustavöisten ryhmää ohjasi sensei Ohgami ja muita ryhmiä ohjasivat pääasiassa ruotsalaiset vanhimmat ohjaajat.

Harjoitukset päätettiin n. klo 19:30, josta menimme suihkun kautta Daniels Pizzeria -ravintolaan syömään. 950 kruunun leirimaksuun sisältyi siis majoitus ja leirin kaikki yhteiset ruokailut. Ruoka oli tänä vuonna erityisen hyvää, siitä kiitokset kokeille. Illallisen jälkeen palasimme majoitusluokkiin nukkumaan, sillä aamulla olisi aikainen herätys.

Lauantai-aamulla heräsimme n. klo 8:00 syömään aamiaista, jonka jälkeen päivän ensimmäiset harjoitukset alkoivat n. klo 10:00. Kahden tunnin harjoitusten jälkeen menimme lounaalle. Noin parin tunnin tauon jälkeen aloitimme toiset harjoitukset n. klo 15:00 ja päätimme ne n. klo 17:00. Kaikkien harjoitusten runko oli lähes samanlainen joka kerta. Pääsimme myös harjoittelemaan muutamaa Sanbon Kumite -paritekniikkaa, jotka ovat meille tuttujen Ippon Kumite -tekniikoiden alkuperäiset muodot. Harjoitusten jälkeen piipahdimme urheilukeskuksen saunassa, joka maksoi 20 kruunua/henkilö. Ehdimme tulla juuri sopivasti saunomasta, sillä leirin vyökokeita oltiin aloittelemassa. Leirillä pidettiin kyu- ja dan-kokeet, joita suorittamassa oli yhteensä n. 30 kokelasta. Dan-kokeen graduoijana toimi n. kymmenestä henkilöstä koostuva arviointipaneeli, jossa oli tällä kertaa mukana myös Suomesta sensei Jari Nieminen. Vyökokeiden jälkeen menimme syömään illallista, jonka jälkeen palasimme majoitusluokkaan katsomaan elokuvia, sillä raumalaiset olivat ottaneet mukaan tietokoneen ja projektorin. Daniels Pizzeriassa oli kuuleman mukaan illemmalla myös pienet juhlat, jossa laulettiin ja pidettiin hauskaa.

Sunnuntaina heräsimme jälleen n. klo 8:00 ja menimme syömään aamiaista. Päivän ainoat harjoitukset alkoivat n. klo 10:00 ja päättyivät n. klo 11:45. Harjoitusten jälkeen aloitettiin yhteinen leirin siivoaminen. Siivouksen jälkeen kävimme vielä syömässä lounaan, jonka jälkeen lähdimme ajelemaan kohti Tukholmaa. Saavuimme perille Tukholman kaupunkiin melko hyvissä ajoin, mutta emme heti löytäneet oikeaa laivaterminaalia. Jonkin aikaa harhailemalla pääsimme kuitenkin oikeaan paikkaan ja juuri viime tipassa ennen M/S Galaxyn autokannelle siirtymistä. Risteily meni mukavasti ja hiljaisesti, sillä laivalla ei ollut kovin paljoa matkustajia. Saavuimme Turkuun maanantaina n. klo 7:00, jossa toivotimme raumalaisille hyvät kotimatkat ja lähdimme itse ajelemaan kohti Joensuuta. Poikkesimme matkalla myös muutamassa budo-liikkeessä, joten pääsimme kotiin vasta noin iltayhdeksän maisemissa.

Leiri oli jälleen todella hieno kokemus, vaikka matkustaminen voi tehdä siitä joskus rankempaa. Oli mukavaa nauttia sensei Ohgamin laadukkaasta opetuksesta ja toivomme, että hän jaksaa vetää näitä leirejä vielä mahdollisimman pitkään. Kiitokset sensei Ohgamille, SKW Wadokaille ja raumalaisille matkakumppaneille, joiden ansiosta leiri ja matka oli ikimuistoinen!

© Niko Utriainen, Joen Mawashi ry

(lisää kuvia löytyy Kuvat-sivulta sekä jonkin aikaa myös www.wadokai.se -sivujen galleriasta, kohdasta Winter Camp 2008)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *