Sensei Nash Helsingissä 2013

kategoriassa: Artikkelit | 0

Tänäkin vuonna saimme taas nauttia sensei Bob Nashin mielenkiintoisesta tekniikkaleiristä Suomessa 13.-15.9. Tällä kertaa leiriä isännöi Tapanilan Erän karatejaos. Tapanilan Erällä oli tänä vuonna 80-v juhlavuosi. Sensei Bob Nash 7.dan JKF Wadokai vieraili Suomessa jo toista kertaa. Ensimmäinen kerta oli Joensuussa syksyllä 2012.

Joen Mawashista leirille osallistui 16 harrastajaa. Kaiken kaikkiaan leirillä oli mukana 114 innokasta treenaajaa, joista kaksi oli Ruotsista ja yksi Hollannista saakka.

Olimme perjantaina tulleet senseitä ja Ruotsista saapunutta Lottaa vastaan lentokentälle helsinkiläisen Petterin kanssa, jonka kotiin oli järjestetty meidän majoitus. Odottelimme Petterin kanssa 2A-terminaalin kohdalla, josta ko. lennon matkustajien oli määrä saapua. Tilanne alkoi käydä hieman jännittäväksi, kun puolen tunnin jälkeenkään senseitä ei näkynyt. Onneksi vilkuilin kännykästäni Facebookia, jonka kautta sensei oli laittanut viestiä, että odottelevat pääoven luona. He olivat tulleet ulos jotain muuta kautta. Onneksi kuitenkin löysimme heidät sitten pian.

Kävimme hyvin pikaisesti viemässä laukut Petterin kotiin, josta lähdimme heti Erän harjoitussalille. Nash halusi pitää noin tunnin mittaisen ”briefin” wadokollegion jäsenille ennen leirin alkua. Mukana kollegiosta oli minun lisäksi Hansi ja Harri. Varsinainen leirin ensimmäinen harjoitus aloitettiin kuudelta. Harjoitus painottui perustekniikkaan ja vartalonkäyttöön. Kolmen tunnin mittaisen treenin jälkeen lähdimme syömään kiinalaiseen ravintolaan.

Lauantain ensimmäisessä harjoituksessa leiriläiset jaettiin kahteen ryhmään; Nash opetti mustavöisille Seishan-kataa ja minä ohjasin värivöille suurelta osin kertausta perjantain treenistä. Leiriläisille oli järjestetty Tapanilan Urheilukeskuksen ravintolasta edullinen lounas, jonka kävimme syömässä harjoituksen jälkeen. Päivän seuraavat kaksi harjoitusta jatkettiin perustekniikan ja Kihon Kumiten parissa. Illalla kävimme keskustassa sijaitsevassa Zetor-ravintolassa, jossa tarjoiltiin maukasta suomalaista ruokaa.

Sunnuntaina kertasimme aluksi nopeasti edellispäivien asioita. Pääsimme harjoittelemaan hieman myös Pinan-katoja. Senseille tuttuun tyyliin aika loppui kesken. Hänellä olisi ollut suunnitelmissa opettaa vielä muutakin. Jospa ensi kerralla ehtisimme pidemmälle.

Nashin opetustyyli on hyvin selkeää ja ymmärrettävää. Toki silloin, kun sensei tuo esille eri sisäisen voimantuoton ”termejä”, kuten cross-body connection, rotating ball jne., alkaa itselläkin olla hyvin vaikeaa sisäistää tai osata tehdä tekniikoita samalla tavalla, kuin sensei. Olen silti huomannut, että muutaman leirin jälkeen asioita alkaa joka kerralla paremmin tajuamaan.

Muilta osin sensei osaa havainnollistaa ja järkiperäistää tekniikat. Ja mielestäni tätä länsimaalaiset harrastajat kaipaavatkin. Monia tekniikoita on tullut tehtyä ilman sen syvempää pohdiskelua. Esim. jodan uke (ylätorjunta) tyylisuunnassamme on usein ymmärretty melko väärin. Tämä johtunee siitä, kun tekniikka on hyvin samanlainen muiden tyylisuuntien vastaavan torjunnan kanssa, mutta pieni ero suoritustavassa muuttaa täysin sen varsinaisen käyttötavan.

Tässä minulle itselle yhä edelleen vahvistuu se ajatus, mitä viime aikoina olen pohtinut, että millaiseksi ja miten Ohtsuka on aikoinaan wadoryun kehittänyt; Ohtsuka siis oli hyvin taitava perinteisessä jujutsussa, mutta useita tällaisia taistelutaitoja pidettiin sen ajan Japanissa vanhanaikaisina. Osa lajeista oli jo muuntautumassa modernimpaan tai sporttisempaan muotoon ja lisäksi Okinawalta saapui ”kuuminta hottia” oleva itsepuolustustaito nimeltä karate.

Ohtsuka oli varmaankin ymmärtänyt, ettei ”vanhanaikainen” jujutsu enää kiinnosta ihmisiä, eikä sen opettamisella tienaa riittävästi elääkseen. Oliko sattumaa vai ei, mutta hän päätyi opiskelemaan karatea ja myöhemmin sisällytti useita jujutsun ja sisäisen voimantuoton periaatteita karatesta oppimiinsa tekniikoihin. Lopulta pitkän prosessin jälkeen syntyi wadoryu, joka ulkoisesti näyttää tai ainakin muistuttaa Okinawan karatea, mutta kehonkäyttö, taktiikka ja ajattelutapa on perinteisistä japanilaisista taistelutaidoista.

Toby Threadgill käytti hauskasti vertailuesimerkkinä autoja; Ohtsuka otti Okinawalta X-merkkisen auton (karate), otti siitä moottorin pois ja vaihtoi tilalle japanilaisen Y-merkkisen tehokkaan moottorin (perinteinen jujutsu). Nyt sinulla on Okinawan näköinen auto, mutta se kulkee tehokkaalla japanilaisella moottorilla.

Kiitokset sensei Nashille erittäin hyvästä leiristä. Kiitokset Tapanilan Erälle leirijärjestelyistä, jotka oli todella esimerkillisesti hoidettu. Ja erityisen suuret kiitokset vielä Teijalle ja Petterille majoittamisestamme! Ja sitten odottelemaan seuraavaa leiriä…

© Niko Utriainen, Joen Mawashi ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *