Wadokai Technical Seminar, Tokyo

kategoriassa: Artikkelit | 0

Nyt se jälleen tapahtui, noin kolme ja puoli vuotta myöhemmin; pääsimme vierailemaan wadon synnyinmaassa, Japanissa. Olimme Minnan kanssa viikon verran Tokiossa treenaamassa, tapaamassa tuttaviamme, tutustumassa uusiin ystäviin sekä shoppailemassa. Osallistuin myös jopa 4.dan vyökokeeseen, joka oli ensimmäinen kokeeni Japanissa. Reissu oli todella mahtava.

Tokiossa pidettiin viime vuonna tammi-helmikuun taitteessa vuosittainen Wadokain kansainvälinen tekniikkaseminaari, johon minun ja Minnan olisi pitänyt osallistua, mutta jalkani loukkaantumisen takia jouduimme perumaan osallistumisemme. Tänä vuonna päätimme sitten yrittää uudelleen. En tosin ollut ajatellut koko tapahtumaa edellisen vuoden aikana juuri ollenkaan, kunnes sitten viime talvileirillä Ruotsissa, kuulin muutaman henkilön lähtevän Japaniin ko. seminaarille. Pohdimme Minnan kanssa useaan kertaan, että lähtisimmekö, vai emme. Lopulta, noin kolmisen viikkoa ennen lähtöpäivää, päätimme sitten varata lennot ym. Onneksi saimme puolitoistavuotiaalle lapsellemme hoitopaikan kummien ja isovanhempien luota. Töissäkin oli viime vuoden lomapäiviä jäänyt varastoon, joten kovin paljoa ei tarvinnut tehdä tunteja sisään.

Matkamme alkoi Joensuusta sunnuntaina 26.1. Helsingin kautta Tokioon, jossa olimme perillä maanantaina aamupäivällä. Ruotsalainen ystävämme Lotta saapui SAS:n lennolla puolisen tuntia meidän jälkeen, joten odottelimme häntä kentällä. Matkustimme yhdessä junalla Tokion Ikebukuron kaupunginosaan, jossa hotellimme olivat. Lotta oli eri hotellissa aseman itäpuolella, kun taas meidän hotellimme oli länsipuolella. Hotellimme oli varsin edullinen. Huone oli tyypillisesti pieni. Aluksi huoneemme oli todella viileä lämmityksestä huolimatta, sillä maanantai taisi olla aika kylmä päivä, mutta onneksi sää ja huoneen lämpötila nousivat pian.

Otimme päivällä lyhyet torkut ja illalla tapasimme japanilaisen ystävämme Mamin, joka oli ollut Joensuussa vaihto-opiskelijana seitsemisen vuotta sitten. Mami oli lisäksi käynyt Suomessa viime lokakuussa ja vieraili silloin myös Joensuussa luonamme. Kävimme Mamin ja hänen mukana olleen ystävänsä kanssa syömässä tokiolaisessa ravintolassa. Mamin ystävä on innokas Suomi-fani.

Tiistaina kävimme Lotan kanssa aamulla Shureidon kaupassa. Tilasin sieltä itselleni uuden karatepuvun. Valmistuksessa menee kuitenkin noin viikko, joten Lotta, joka palaa Ruotsiin myöhemmin meidän jälkeen, voi käydä puvun ja antaa sen minulle myöhemmin helmikuussa, kun näemme taas toisemme.

Seuraavaksi vierailimme Wadokain päämajassa, jossa paikalla olivat senseit Shimura ja Kato. Päämaja oli yllätyksekseni yksi pienehkö huone liikerakennuksen 7. kerroksessa. Senseit lahjottivat meille t-paidat ja kassit ja me vastaavasti toimme heille suomalaista kahvia ja hilloa. Senseit näyttivät meille kirjan, jossa on tiedot rekisteröidyistä dan-arvoista ja sieltähän löytyikin minun ja Minnan nimet. Ilmeisesti vyöarvorekisteri on ainostaan ”vanhanaikaisessa” arkistossa, eli ei tietokoneella (toivottavasti rakennuksessa ei syty tulipaloa). Kävimme seinseiden kanssa vielä lounaalla, jonka he ystävällisesti tarjosivat.

Illalla oli luvassa treeniä sensei Takagin johdolla. Mukaamme tuli Lotan ruotsalainen ystävä Peter. Treeneissä olivat mukana myös mm. senseit Kato ja Sonoda sekä muita paikallisia japanilaisia treenaajia. Treenin eri osa-alueita vetivät eri ohjaajat ja sensei Takagi korjasi treenaajien virheitä. Treenipaikka oli aluksi hyvin kylmä ja puinen lattia tuntui todella jäätävältä. Kuitenkin noin kahden tunnin pituisen treenin lopussakylmyys ei enää tuntunut missään. Harjoittelimme mm. tuttua wadon perustekniikkaa, eli ido-kihonia, Kihon Kumitea sekä Pinan-, Seishan- ja Chinto-katoja. Treenien jälkeen lähdimme senseiden ja muutaman muun treenaajan kanssa illalliselle, joka ystävällisesti meille taas tarjottiin.

Keskiviikko kului shoppailun merkeissä. Kävimme Harajukussa, Akihabarassa ja Asakusassa. Aamupäivän liikuimme yhdessä Lotan kanssa ja loppupäivä kaksistaan. Mukaamme tarttui paljon matkamuistoja ja tuliaisia. Illalla jalat olivat kipeät kävelystä (ja ehkä hieman myös eilisistä treeneistä). Illalla tapasimme kahvilassa taas Lotan sekä sensei Nashin, joka oli juuri saapunut Tokioon. Mukaan saapui lisäksi vielä ystävämme Kevin, jonka näimme viimeksi syksyllä Englannissa. Kevin oli saapunut Tokioon jo ennen meitä.

Torstaina alkoi varsinainen tekniikkaseminaari noin puolilta päivin. Harjoituspaikkana oli Nippon Budokan Martial Arts Hall. Onneksi Budokanin harjoitussalissa ei ollut kylmä. Nelisen tuntia kestäneen harjoituksen pääohjaajana oli sensei Arakawa. Apuohjaajina toimivat senseit Takagi, Kato, Shimura ja Yanagida. Sensei Nash toimi harjoituksessa tulkkina. Treeni painottui jälleen ido-kihoniin, Kihon Kumiteen ja Kushanku-, Niseishi- ja Seishan-katoihin. Treeneissä tuli paljon mukavia pieniä vinkkejä ta tarkennuksia omaan tekemiseen.

Seminaarin jälkeen pidimme reilun tunnin mittaisen ruokatauon. Ruokailun jälkeen treenasimme Lotan ja Kevinin kanssa sensei Nashin johdolla noin tunnin verran. Tämän jälkeen alkoi jälleen noin parin tunnin mittaiset paikalliset iltatreenit, johon osallistuimme. Kun alkulämmittelyt alkoivat ja paikat olivat vielä kipeinä edellisistä treeneistä, epäröimme hetken, että tuleeko meidänkin osallistua lämmittelyihin. Emme tietenkään kehdanneet vain seisoa salin reunalla, joten olimme niin täysillä mukana koko treeneissä, kuin pystyimme. Takareidet ja pakaralihakset olivat todella kipeinä loppuvaiheessa.

Treenien jälkeen lähdimme taas illalliselle sensei Takagin ja Nashin sekä Lotan ja Kevinin kanssa. Sensei Takagi kyyditsi meidät autollaan treenipaikalta kotipihaansa, josta kävelimme läheiseen kiinalaiseen ravintolaan. Juttelimme mm. suomalaisesta saunomiskulttuurista. Sensei Takagi on todella hauska tyyppi.

Perjantaina aamulla lähdimme Lotan ja sensei Nashin kanssa taas shoppailemaan. Iltapäivällä noin neljän aikoihin jatkui seminaari. Tällä kertaa harjoituspaikka oli Toshima-Ku Martial Arts Hall Ikebukurossa eli melko lähellä hotelliamme. Harjoitussali oli korkean rakennuksen 8. kerroksessa, josta oli hieno näköala. Kertasimme jälleen edellisen päivän asioita sensei Arakawan johdolla. Sensei Arakawa oli muuten yksi kolmesta ensimmäisestä japanilaisesta senseistä, jotka yhdessä toivat wadoryu-karaten Eurooppaan 60-luvun alussa. Muut kolmikossa olivat senseit Suzuki ja Takashima. He vierailivat lyhyen aikaa Euroopassa, mutta sensei Suzuki palasi pian takaisin ja jäi sitten vakituisesti Englantiin. Sensei Suzuki vastaavasti toi karaten Suomeen siitä muutama vuosi myöhemmin.

Perjantai-iltana olisi ollut vielä sensei Takagin treenit, mutta nyt oli jo pakko pitää hieman lepotaukoa, sillä paikat olivat jälleen kipeinä ja seuraavana päivänä olisi vielä vyökoe tulossa.

Lauantaiaamu oli ensimmäinen aamu, kun saimme nukkua myöhälle. Treenit alkoivat noin yhden aikoihin. Treenipaikka oli taas Ikebukuron sali. Tänään mukana oli myös paikallisia japanilaisia treenaajia. Torstain ja perjantain seminaari oli vain Japanin ulkopuolelta saapuneille treenaajille. Treenaajat jaettiin isoon saliin siten, että japanilaiset olivat toisella puolen ja muut toisella. Japanilaisia opetti sensei Takagi ja muita sensei Arakawa. Kertasimme jälleen edellisten päivien tekniikkaa noin puoleen viiteen saakka.

Vyökokeet aloitettiin puoli kuudelta. Vyökokeissa pystyi tällä kertaa suorittamaan 3.-6.dan vyöarvoja. Kokeet olivat vain Japanin ulkopuolisille treenaajille. Mukana oli kokelaita yhteensä 13 mm. Englannista, Ruotsista, Amerikasta, Sveitsistä ja minä Suomesta. Vyökoe kulki lähes vastaavalla tavalla, kuin ohjaajalisenssikoe syksyllä Englannissa. Tällä kertaa ido-kihonin lisäksi täytyi 4.dan kokeessa tehdä vain Kihon Kumite 1 ja 8 (ilmoitettiin hieman ennen kokeen alkua) ja katoista joko Seishan tai Chinto sekä jokin muu Wadokai-kata (ei Pinan). Oli sallittua tehdä myös molemmat; Seishan ja Chinto (tein molemmat). Kokeen loppuun tuli myös minuutin erä ji yu kumitea.

Kihon-osuudessa tunsin pientä jännitystä. Se johtui myös varmaan siitä, että olin omassa ryhmässäni lähimpänä tuomaripöytää. Kihon Kumitessa olin parina sveitsiläisen kokelaan kanssa. Yksi pari oli aina kerrallaan esittämässä tekniikkaa, kuten samoin kata-osuudessa. Ji yu kumitessa oltiin myös yksi pari kerrallaan. Kihon-osion jälkeen en tainnut enää jännittää ja loput sujuivatkin ihan ok.

Kokeissa kesti lähes pari tuntia. Senseit pohtivat jonkin aikaa yhdessä tuloksia ja sitten hyväksyttyjen kokelaiden numerot ilmoitettiin. Olin tyytyväinen, kun numeroni huudettiin. Taas ollaan yksi pykälä päästy eteenpäin ja harjoittelun tulee jatkua entistä laadukkaampana. Vyökokeen läpäisi muistaakseni kuusi kokelasta; Kevin suoritti 3.dan vyöarvon, kaksi 4.dan arvoa, yksi 5.dan arvoa ja kaksi 6.dan arvoa. 6.dan arvot suorittivat ystävämme englannista; Leo ja Tracy. Onneksi olkoon heille kaikille!

Sunnuntaina olikin sitten taas aikainen herätys, sillä seminaari jatkui jo yhdeksältä. Treeni jatkui pitkälle samaan malliin edellispäivän kanssa. Tosin tällä kertaa kävimme läpi myös Pinan-katat. Harjoitus päättyi klo 12. Tunnin pituisen tauon jälkeen alkoivat ohjaajalisenssikokeet, joihin nyt pystyi osallistumaan myös japanilaiset kokelaat. Osallistujia oli yhteensä 25 kokelasta. Kokeet kestivät lähes viiteen saakka. Japanin ulkopuolelta saapuneiden tulokset ilmoitettiin pian kokeen jälkeen, mutta japanilaiset kokelaat saavat tietää tuloksensa vasta myöhemmin. Noin kahdeksasta Japanin ulkopuolisesta kokelaasta vain kaksi sveitsiläistä saivat 3.kyu ohjaajalisenssin. Onneksi olkoon myös heille! Seminaarin loppupuheissa senseit toivoivat, että kaikki seminaarille osallistuneet veisivät saadut opit ja tiedot omiin maihimme ja yrittäisimme päästä lähemmäksi samaa tasoa Japanin kanssa.

Kokeiden jälkeen lähdimme illalliselle Lotan, Kevinin, sensei Nashin sekä viiden ohjaajalisenssikokeessa olleen japanilaisen kanssa. Joksikin aikaa mukaan piipahti myös sensei Sonoda. Jutut olivat hauskoja, vaikka välillä kielimuuri oli edessä. Onneksi sensei Nash pystyi tulkkaamaan.

Maanantaina olikin sitten jo aloitettava kotiinpaluu. Heräsimme taas aikaisin, jotta ehdimme junalla siirtyä Tokion Naritan lentokentälle. Noin 10 tuntia kestäneen lennon jälkeen pääsimme Helsinkiin, josta jatkoimme muutaman tunnin odottelun jälkeen Joensuuhun, jossa Heidi odottelikin jo isovanhempien kanssa.

Reissu oli taas ikimuistoinen. Sain paljon uusia asioita treenattavaksi ja arvokkaita vinkkejä kehittymiseen. Oli hienoa nähdä myös japanilaisten tekniikkaa ohjaajalisenssikokeessa. Japanilaiset ovat pääsääntöisesti erittäin nopeita ja taitavia, mutta heiltäkin löytyy puutteita, sillä kukaan ei ole täydellinen. Päätös lähteä reissuun meni aika viime tippaan, mutta ehkä suurin syy päättää kuitenkin lähteä Japaniin, oli mahdollisuus vielä nähdä vanhimman sukupolven senseiden tekniikkaa ja saada opetusta heiltä. Aika kuluu nopeasti ja pian nämä senseit siirtyvät tuonpuoleiseen (toivottavasti eivät kuitenkaan vielä pitkään aikaan). Senseit eivät myöskään tule kotiovelle kolkuttamaan ja pyytämään treenaamaan, vaan itse täytyy hakeutua laadukkaaseen oppiin.

Japanilainen kulttuuri ja kieli kiehtoo edelleen. Japanilaiset ovat mukavia ja ystävällisiä. Tavoitteena on seuraavaksi laittaa aina hieman rahaa säästöön ja ehkä jo ensi vuonna reissataan uudelleen.

© Niko Utriainen, Joen Mawashi ry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *